Anni Piilola, yhdistelmäajoneuvokuljettaja

Anni Piilola työskentelee Storemen Logisticsissa “yhdistelmäkuskina”, eli varsinaiselta työnimikkeeltään hän on yhdistelmäajoneuvokuljettaja. Yrityksemme tuoreempaa kaartia edustava Anni vastasi muutamiin kysymyksiin työstään.

Millaisia töitä olet tehnyt aiemmin työurallasi?

Aiemmin olen työskennellyt autofixarina Kamuxilla eli tehnyt autoihin myyntikunnostuksia. Olen ollut töissä myös Myllyn Parhaalla pakkasvarastossa, sekä työharjoittelussa Transmarilla .

Miten päädyit rekkakuskiksi?

Tein myyntikunnostuksen puolella myös rekkoihin fiksauksia, ja kuskin työ rupesikin kiinnostamaan sitä kautta.

Kauanko olet ollut meillä töissä?

Aloitin vuoden 2024 toukokuussa.

Ensivaikutelmat ja kokemukset?

Minulla oli jo aiemmin Transmarilla työskennellesäni jotain yhteyksiä Logitriin ja Storemen Logisticsiin, ja ennakkovaikutelma oli hyvä. Nyt kun olen ollut täällä töissä omat kokemukset tukevat aiempia fiiliksiä: täällä on ollut tosi kiva työskennellä.

Mitä nostaisit esille?

Meillä on Storemenillä tosi hyvä porukka ja minut on otettu erittäin hyvin vastaan. Lisäksi perehdytys oli kattava, ja olen saanut hienosti tukea muilta myös sen jälkeen. Kuljettajien kesken jaetaan hyvin tietoa ja käydään muun muassa reittien vaikeita paikkoja läpi.

Kerro vähän tyypillisestä työpäivästäsi.

Kun teen kahdeksan tunnin päivävuoron, aloitan työt aamulla klo 4 ja 7 välillä. Ensimmäiseksi haen päivän keikat järjestelmästä, ja silloin minulle selviää minkä reitin ajan ja millä ajoneuvolla.

Ajan myös mielelläni yövuoroja, koska liikenteessä ja asiakkailla on tuolloin rauhallista. Pitkistä vuoroista saa myös kompensaationa hyvin vapaapäiviä. Päivät menevät yleensä aika nopeasti, koska jokainen työpäivä on erilainen.

Mikä on työssäsi parasta?

Mukavat työkaverit ja itsenäinen työ. Päivät vaihtelevat ja kaikki on lopulta itsestä kiinni.

Tulevaisuuden tavoitteet työssä?

Nyt ei ole mitään tiettyä tavoitetta näköpiirissä. Yleisesti ottaen haluan vaihtelevuutta työhöni, ja tässä työssä se toteutuu kivasti. Ja yrityksessämme on myös mahdollista siirtyä talon sisällä kokonaan uusiin tehtäviin, jos joku toinen alue, kuten varastointi tai sisälogistiikka, kiinnostaa.

Voisitko suositella meitä työpaikkana?

Ehdottomasti!